Elämänkoulu

Oikeastaan en pidä kyseisestä sanasta sen varsinaisessa merkityksessä ollenkaan. Elämä opettaa kaikkia joka päivä, mikäli vain annamme sen tehdä niin. On oltava avoin ja ennakkoluuloton eikä saa jäädä märehtimään sellaisia asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Me kaikki joudumme välillä keräilemään elämänkäpyjä ja on oma valintamme, opimmeko näistä tilanteista mitään vai jatkammeko samalla kaavalla eteen päin.

Se, että kouluttautuu, ei pyyhi pois elämänkoulun rankkoja oppitunteja. On ehkä vähän kyseenalaista korostaa kouluttautumattomuuttaan toteamalla käyneensä elämän kovan koulun, joka kuitenkin jatkuu yhtä kauan kuin hengitämme. Kyllä, elämä potkii välillä päähän, mutta siitä joko noustaan ja jatketaan tai sitten luovutetaan.

Nuorempana ajattelin, että juuri elämänkoulu määritteli koko elämäni. Mikään ei onnistunut, masensi, oli huono parisuhde ja alkoholintäyteinen arki. Ongelmallinen menneisyys, omat lapsuuden traumat ja rankat kokemukset sekä itsetuhoiset ajatukset pyörivät mielessä päivittäin ja ikään kuin oikeuttivat lamaantumiseni ja passivoitumiseni. Miksi edes yrittää kun kaikki on ihan paskaa? Kun sinulle on lapsesta asti toistettu mantraa siitä, kuinka turha ja typerä ihminen olet, niin sitä uskomusta on aika vaikea itselleen lähteä muuttamaan. Kun tuota mantraa on toistettu niin kotona kuin koulussakin, niin se ei oikein anna hyviä eväitä elämään. En arvostanut itseäni yhtään, joten miksi kukaan muukaan arvostaisi?

Kuten jo aiemmin nostin esille: on jokaisen oma valinta, jääkö vallitsevaan tilanteeseen vai pyrkiikö kohti muutosta. Omalla kohdallani tuon valinnan tekoon tarvitsin rohkaisua enkä edes ollut itse siitä tietoinen. Olin niin tottunut omaan elämääni sellaisenaan enkä edes haaveillut muutoksesta eikä minulla ollut mitään suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Minä vain olin. Kunnes tapasin nykyisen mieheni. Uskon, että tällaiseen ratkaisuun yllyttävä tekijä voi olla toisen ihmisen lisäksi jokin tapahtuma, joka herättää tarkastelemaan omaa tilannettaan hieman eri tavalla.

Vaikka vain rankkoja ja negatiivisia kokemuksia yleensä painotetaan elämänkoulussa, niin itse haluan keskittyä näin aikuisiällä saamiini oppeihin; olen oppinut hyväksymään itseni, oppinut jopa rakastamaan ja välittämään itsestäni, olen oppinut avautumaan ja sen, että elämä kantaa. Äitiyden myötä sitä vasta onkin oppinut uusia asioita! Muun muassa olen oppinut, miten aivan pienissäkin arkisissa asioissa saattaa huomata olevan onnen siemen.

Oma elämäni olisi voinut mennä (ja olisikin mennyt) hyvin eri tavalla, mikäli en olisi tavannut miestäni. Olenkin pyrkinyt kääntämään menneisyyteni voimavaraksi päästämällä sen synnyttämistä tunteista ja ajatuksista irti. En halua tuhlata elämästäni enää yhtään ylimääräistä aikaa itseni surkutteluun kun mennyt on mennyttä, eikä sitä voi enää muuttaa. Sen minkä voi, on tulevaisuus.

Melko henkilökohtaiseen postaukseen innoitti opiskelumateriaali, jossa keskityttiin lastensuojeluun ja huostaanottoihin. Materiaaleissa esitettiin myös sijoitettujen nuorten ajatuksia ja tuntemuksia, jotka saivat minut pohtimaan omaa menneisyyttä. Onneksi sitä ei tarvitse elää uudelleen!

- Fabu