Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsykokeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsykokeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. toukokuuta 2019

Sosiaalityön valtakunnallinen valintakoe 2019

Nyt on kotiuduttu Tampereelta ja kokeesta jäi ihan hyvä tunne. Yllätyin erittäin positiivisesti, että kaksi ensimmäistä sivua olivat väittämiä, joihin piti merkitä onko väittämä oikein vai väärin. Uskoisin saaneeni ainakin näistä melkein kaikki oikein, yhtä jäin pohtimaan jälkikäteen tarkemmin enkä ole vieläkään oikein varma kyseisen väittämän oikeellisuudesta.

Muutenkin koe tuntui huomattavasti helpommalta kuin Helsingin pääsykoe, vaikka itselleni ei valitettavasti jäänyt kuin kaksi viikkoa aikaa lukea ja noista kahdesta viikosta toisen olen ollut töissä. Koe meni osaltani kuitenkin yllättävän hyvin ja nyt ei auta kuin odotella tuloksia.

Tosiaan, kokeessa oli tuo oikein/väärin tehtävä, joka perustui ennakkomateriaaleihin. Koetta varten luettavat ennakkomateriaalit käsittelivät soteuudistusta, asiakkaiden osallisuutta ja työntekijöiden harkintavaltaa palvelujärjestelmässä, sosiaalialan mediavaikuttamista ja sosiaalityön tulevaisuuden etiikkaa, jossa tarkasteltiin asioita epävarmuuden ja ympäristökriisien maailmassa. Ennakkomateriaaleista oli myös kysymyksiä ja täytyy myöntää, että en saanut yhteen vastattua mitään. En vain millään saanut päähäni, mitä kirjoittaja oli tarkoittanut korruptoituneella sosioekologisella mallilla, vaikka olin papereihini sen alleviivannut ja tarkoitus ollut siis opetella kyseinen käsite, mutta harmikseni aikani ei ole riittänyt. (Huom. pääsykokeisiin lukijat, pyrkikää opettelemaan materiaaleissa luetellut teoriat, mallit, nimet ym. ainakin pääpiirteittäin!) Kaikkiin muihin sain kyllä ihan järkevät vastaukset.

Ehkä haastavimmaksi osoittautui aineistotehtävä, jossa piti hyödyntää aineistomateriaalin lisäksi ennakkomateriaaleista mediavaikuttamiseen ja osallisuuteen ja harkintavaltaan liittyviä artikkeleita. Kokeessa jaettu aineistomateriaali käsitteli Helsingin Sanomien tekemää niukkuuskyselyä ja siinä köyhyysrajalla sen alla elävät ihmiset kertovat kaunistelematta kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Kyseinen artikkeli löytyy Helsingin sanomien sivuilta, mutta on valitettavasti maksumuurin takana. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005954997.html
 
Aineistotehtävässä siis piti hyödyntää edellä mainittuja materiaaleja ja luetella niukkuudessa elämisestä johtuvia yhteiskunnan tason ja yksilötason seurauksia. Lisäksi piti pohtia esimerkiksi, miten sosiaalityö voi osaltaan olla vaikuttamassa ennakkomateriaalien sisältöä hyödyntäen. Tilaa esseelle oli varattu yhdeksän sivua ja toivon ainakin onnistuneeni ujuttamaan asioita kaikista lähteistä omaan kirjoitukseeni tarpeeksi.

Oli huomattavasti helpompaa sisäistää asiat materiaaleista, jotka ovat juurikin sitä, mitä haluaa opiskella ja koskee sellaisia aiheita, jotka ovat jo jossakin määrin tuttuja. Mikäli en tästä hausta pääse tutkinto-opiskelijaksi, en hae enää Helsinkiin ollenkaan sillä se valtiotieteellisen pääsykoe on aivan suoraan sanonko mistä. Mieluummin laitan sitten kaikki paukut jonnekin muualle, sillä juuri noihin Helsingin kokeisiin lukeminen maksoi minulle kaksi viikkoa lukemista tähän valtakunnalliseen kokeeseen. En jaksa enää hakata päätä seinään, olisi pitänyt oppia jo ensimmäisestä kerrasta.



Tästä nyt kuitenkin voi taas elämänkäpyjä keränneenä jatkaa toiveikkaana (ei liian) kohti tulevaa ja unohtaa tämän kaiken pyörittelyn hetkeksi ja keskittyä kesään, perheeseen ja töihin!


- Fabu

perjantai 3. toukokuuta 2019

Sosiaalitieteiden pääsykoe 2019

Päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä on pettymys. Itseeni. Kuukauden luku-urakka takana ja siltikin heti ensimmäiseksi kun tehtäväpaperin kysymykset sai katsoa niin löi aivan tyhjää. Sain minä jotain ensimmäiseen tehtävään soperrettua, mutta ehkä eniten omalta osaltani ärsytti se, että ennakkomateriaalissa käsiteltiin rinnakkain vakuutuslääkäreiden ja lastensuojelun työntekijöiden harkintaa ja harkinnan tieto-ohjautuvuutta. Panostin tietysti enemmän jälkimmäisten osioiden lukemiseen, vaikka olisi pitänyt tietysti kiinnittää huomiota enemmän myös vakuutuslääkäreitä koskeneisiin osuuksiin. Keskityin sitten vastauksessani tavallaan molempia/ei kumpaakaan spesifisti koskeneisiin muistamiini asioihin.

Muut ennakkomateriaalit liittyivät työläistaustaisten naisten opiskeluun yliopistossa, häpeään ja syyllisyyteen eri kulttuureissa ja ympäristöasioihin teoksessa "Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla", johon olen jo aiemmin viitannut. Kysymykset kokeessa koin haastaviksi, mutta mielestäni sain ihan hyvät vastaukset kaikkiin. Sinänsä tämän osion tehtävät ovat todella tärkeitä, sillä niistä on saatava vähintään kahdeksan pistettä, että aineisto-osiota edes tarkistetaan.

Aineistomateriaalit, jotka kokeessa jaettiin ja joiden pohjalta piti vastata annettuihin kysymyksiin, olivat mielenkiintoisia. Ne käsittelivät ympäristöliiketoimintaa, eri poliittisten puolueiden kannattajien tärkeinä pitämiä arvoja, yliopisto-opiskeluun valikoitumista eri luokista ja perustulokokeilua. Perustulokokeiluun liittynyt tekstimateriaali oli englanniksi ja muihin aiheisiin sisältyi oikeastaan enemmänkin kaavioita ja taulukoita kuin tekstiä.

Kuten aloituksestani voi jo päätellä, omalta osaltani koe ei mennyt mairittelevasti. Minulla on kuitenkin vielä toinen koe tulossa, johon on lukuaikaa enää pari viikkoa, joten jälleen kerran tätä kirjoittaessani minun pitäisi olla lukemassa. Päätin kuitenkin ensin päästää höyryt ja rauhoittua, jotta voin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Toisenkin kokeen aiheet pyörivät samoissa teemoissa, joten on edes hieman kosketuspintaa käsiteltyihin asioihin. Olisi tavallaan mielenkiintoista kuulla, miten muilla tuo tänään Helsingissä ollut pääsykoe meni? Ja millaisia ajatuksia se herätti? Myös tästä syystä innostuin blogin aloittamisesta: kokemusten vertailu, asioista keskustelu ja mahdollisesti myös vertaistuki. Ainakin se on positiivista, että joku paremmin valmistautunut saa opiskelupaikan mikäli itseltäni se tänä vuonna (ainakin Helsingissä) jää saamatta.


- Fabu

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kaikki alkaa jostakin

Olen jo pitkään haaveillut blogin kirjoittamisesta ja siitä, että kirjoittamalla pystyisin jäsentelemään omia ajatuksia ja pohdintoja selkeämmin. Kirjoittaminen myös suo sen pienen oman hetken, jonka aikana voi ladata akkuja kaiken pyörivän arjen keskellä. Minulta kuitenkin meni melko kauan päättää raameista, joiden sisällä pysyä kirjoitusteni kanssa ja tänään päätin ottaa vihdoinkin työn alle jo pidempään suunnitelmien alla olleen projektin.

Pääasiassa tulen kirjoittamaan erilaisista itseäni kiinnostavista yhteiskunnallisista aiheista, mutta varmasti tulee myös muunlaisiakin kirjoituksia, kuten esimerkiksi sosiaalityön opiskelusta. Olen hakenut opiskelemaan sosiaalitieteitä ja tälläkin hetkellä minun pitäisi olla lukemassa pääsykokeisiin. Näkökulmani yliopisto-opintoihin on hieman erilainen, sillä itselläni ei ole akateemista taustaa ja näin olen siis vähemmistön asemassa, mikäli opiskelupaikka irtoaa. Olen suorittanut opintoja avoimessa yliopistossa ja lähdin vähän vahingossa tälle tielle, sillä vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut koskaan kuvitellakaan hakevani yliopistoon muun muassa sosioekonomisen taustani vuoksi. Haluan siis rohkaista myös muita erilaisista taustoista olevia hakemaan ennakkoluulottomasti opiskelemaan itseään kiinnostavia aloja! Tässä mainittakoon vielä että itselläni ei ole myöskään lukiopohjaa, mutta se ei ole estänyt pärjäämästä opinnoissa.

Kirjoitan mieluiten nimimerkin takana, sillä minulla ei ole käyttäjätilejä sosiaalisessa mediassa ja haluan pitää siitä pienestä yksityisyyden hitusesta kiinni, mikä ihmiselle vielä toistaiseksi suodaan. Uskaltaisin varmasti kirjoittaa kaiken myös omalla nimelläni, sillä en halua ainakaan tietoisesti loukata ketään ja pyrin siihen, että kirjoitukseni ovat eettisiä ja edes jollakin tapaa "hyvällä maulla" kirjoitettuja. Voisin myös avata hieman ajatusta blogin nimen takana, sillä se saattaa kuulostaa omituiselta ja se tuntuu itsestänikin vielä hieman vieraalta. Sana fabula on latinaa ja tarkoittaa muun muassa tarinaa, pulmaa ja huolta. Segregatim puolestaan tarkoittaa syrjässä tai erillään. En ole millään tavalla latinan taitaja ja lähinnä vain yhdistin nuo sanat blogini nimeksi, koska haluan nimen ilmentävän sellaista "sivustakatsojan" roolia, joka on syrjässä huolinensa ja ajatuksinensa.

Pääsykoemateriaalit ovat tänä vuonna varsin mielenkiintoisia ja niiden pohjalta sopisikin pohtia monia asioita. En kuitenkaan tällä kertaa ryhdy niistä kirjoittamaan, mutta voin valottaa aiheita sen verran, että niitä ovat ainakin kulutus, ympäristö ja luokkaerot.

Eli: jos olet kiinnostunut sosiaalityön opinnoista (tai muuten yliopisto-opiskelusta) ja yhteiskunnallisista asioista, olet todennäköisesti löytänyt oikeaan paikkaan!






- Fabu

Kaikki on peruttu

Päällimmäiset tunteet tällä hetkellä? Suru. Pettymys. Turhautuneisuus. Loman jälkeen olimme useat opiskelijat niin innoissamme siitä, ett...