Jätteet on mun juttu

Voihan sen asian varmaan näinkin ilmaista, tosiaan ympäristöalan koulutuksella olen ajautunut työskentelemään jätteenkäsittelyalueilla. Aiemmin työskentelin kuntien omistamassa firmassa ja tällä hetkellä työskentelen voittoa tavoittelevassa yrityksessä ja on myönnettävä, että työskentelyilmapiirit eroavat toisistaan melkoisesti.

Päätoimisesti tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu vaarallisten jätteiden lajittelu ja lastin pakkaaminen ja purkaminen. Oikeastaan suurin osa ajasta menee maalien, emäksisen jätteen, happojen, öljyjen, jäähdytinnesteiden ynnä muiden lajitteluun ja tosiaan nuo öljypöntöt pitää tyhjentää suurempiin tuhannen litran astioihin. Nykyisessä työpaikassa olen myös päässyt ajamaan ensimmäistä kertaa trukilla ja tarkoitukseni olisi siis kyetä hoitamaan myös lähtevien astioiden pakkaaminen rekkojen kyytiin, jota pidän vielä toistaiseksi hieman jännittävänä kuten myös lastin purkamista.

Pidän ehkä enemmän nykyisestä hommastani, sillä toisessa firmassa olennainen osa työtä oli asiakaspalvelu. Piti ohjeistaa asiakkaita, minne mikäkin menee ja vaarallisen jätteen keräyskierroksilla asiakkaat toivat maalit, öljyt ja muun roskan auton kyytiin. En voinut kuin ihmetellä tuolloin, kuinka hemmetin vaikeaa se lajittelu voi olla. Kun sanotaan, että se sohva menee sekajätteeseen, koska siinä on kangasta ja pehmusteita, niin silti asiakkaat heittävät sen sohvan puujätelavalle... Miksi!?

Ylipäätänsä lajittelun vaikeaksi kokemisen paljous on yllättänyt minut. Vaikka taloyhtiöillä on omat astiat eri jätejakeille niin silti heitetään vain kaikki sinne sekajätteeseen ja astia on parin päivän päästä tyhjentämisestä taas täysi. Toisaalta jos haluaa lajitella, pitäisi se tehdä oikein. Jotkut hyvää tarkoittavat lajittelijat tuntuvat heivaavan tietämättömyyttään muun muassa loisteputkia ja kaiken maailman epämääräistä lasimateriaalia lasin keräykseen. Ei, sinne eivät kuulu mitkään muut kuin kierrätettävä lasi. Ei siis juomalaseja, ikkunalasia ym. Itselle kun nämä asiat ovat jo iskostuneet selkärankaan melko nuorena, niin en voi kuin ihmetellä sitä, kuinka näinkin yksinkertainen asia voidaan kokea vaikeana.

Pitäisikö informaatiota lajittelusta ja kierrättämisestä lisätä? Tuntuu, että usein ihmiset nojautuvat selitykseen kierrättämättömyytensä osalta, joka kuulostaa tältä: "Kaikki ne jätteethän heivataan kuitenkin samaan paikkaan." Ei, vaan metallit käsitellään ominaan, koska voidaan tuottaa uusiometallia ja kaikki metallit ovat sekajätteen käsittelyssä ongelmallisia, kuten ollaan uutisista voitu lukea, kun pantittomat alumiinitölkit ovat aiheuttaneet ongelmia käsittelyprosessissa. Biojätteet, niistä voidaan tuottaa esimerkiksi biokaasua, joka ei taas onnistu jos ne on heitetty sekajätteen sekaan. Jotkut myös tuntuvat uskovan, että jossakin työntekijät lajittelevat sekajätteen käsin. Ei, eivät lajittele. Olisi mukavaa, kun ihmiset perehtyisivät paremmin siihen, mitä heidän tuottamilleen jätteille todella tapahtuu. Mistä kaikesta voidaan tuottaa uusiomateriaalia, mitkä hävitetään polttamalla ja mitä voidaan käyttää esimerkiksi maantäyteaineena. Jo sillä hetkellä, kun olemme ostamassa jotakin, voisimme miettiä, kuinka tämän hävittäminen onnistuu? Mitä tuotteelle tulee tapahtumaan ja kuinka nopeasti ostamisesta. Kannattaako heti poisheitettävää edes ostaa? 

Mielestäni jokaisella kuluttajalla olisi velvollisuus ainakin perehtyä siihen, kuinka jätteet pitäisi lajitella ja hävittää. On järkyttävää, että vielä nykypäivänäkin metsiin raahataan kaiken maailman kodinkoneita sun muuta, vaikka nuo saisi viedä ihan ilmaiseksi kierrätykseen. Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Kyse on kuitenkin hyvin pienestä asiasta ja niiden osalta lajittelemattomuuden ymmärrän, joilla ei ole niitä keräysastioita kotipihassa eikä välttämättä autoakaan, jonka kanssa lajitellut jätteet olisi helppo viedä keräykseen.

On hyvin absurdia, että vuonna 2019 ihmiset eivät halua tai osaa lajitella, vaikka ainakin itse olen kasvanut lajittelun kulttuuriin jo pienestä asti. Luin jonkun jutun ohimennen siitä, kuinka kaiken sekajätteeseen dumppaajat joutuisivat jossain vaiheessa maksumiehiksi, mutta se, kuinka kyseinen asia toteutettaisiin jäi hieman auki. Olisihan se kuitenkin ihan oikein, että ne, jotka ovat välinpitämättömiä ja saattavat aiheuttaa toimillaan kalliiksikin tulevia ongelmia erinäisissä käsittelyprosesseissa, maksaisivat myös sitten tuosta välinpitämättömyydestään. Tulevaisuudessa lajittelulla ja kierrätyksellä tulee olemaan aina vain tärkeämpi rooli, kun rajalliset resurssit hupenevat ja kaiken käyttäminen uudelleen on arkipäivää. On upeaa lukea kehityksestä, joka mahdollistaa vaatteiden uusiokäytön niin, että materiaaleista pystytään tekemään uusia vaatteita esimerkiksi sen sijaan, että aiheutettaisi eroosiota ja kulutettaisi hurjat määrät vettä puuvillan kasvattamisella.

Kun asioita miettii suuremmassa mittakaavassa, voi ymmärtää myös oman käyttäytymisen vaikutusta ja seurauksia. Kertakäyttökulttuuri alkaa olla tiensä päässä ja kulutushysteriaa pitäisi hillitä ja pohtia sitä, mitä todellisuudessa on aito hyvinvointi. Onko se mitattavissa kulutuksella ja sillä, kuinka paljon on varaa heittää pois ja ostaa uutta vai jollakin muulla mittarilla?

- Fabu

Ilmastotekoja?

Muutama viikko sitten olin käymässä Jyväskylässä ja jäin kuulostelemaan jonkinmoista opiskelijoiden ilmastolakkoa. Kovasti peräänkuulutettiin ilmastotekoja, mutta mitä tällä todella ajettiin takaa? Päättäjien vastuuta ympäristömme tilasta?

On ymmärrettävää, että ihmiset ovat huolissaan ympäristöstään, mutta jokaisen on myös katsottava peiliin. Sen lisäksi, että ilmastopolitiikalla voidaan vaikuttaa jollakin tavoin, muun muassa verotuksen keinoin, erinäisiin ilmaston lämpenemistä ehkäiseviin keinoihin, niin lopulta valta on kuitenkin kansalaisella, kuluttajalla.

Mikäli todella haluaisimme, että valtion ja päättäjien toimesta tapahtuu ympäristön kannalta suotuisa muutos, on yhteiskunnassamme tapahduttava järisyttäviä uudistuksia. Suurelta osin nuo uudistukset olisivat kiinni ihan tavallisista ihmisistä, kansalaisista, kuluttajista.

Jo se, että yhteiskuntamme perustuu yksin talouskasvun varaan on asia, jonka on muututtava. Jatkuva kasvun tavoittelu ja kulutuksen lisääminen eivät voi kulkea käsi kädessä ekologisuuden ja ympäristönsuojelun kanssa. On hieman harhaanjohtavaa, että jatkuvasti kiistellään siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei ja onko ihmisellä siihen todella vaikutusta. Voitaisiin unohtaa tämä kinastelu ilmastonmuutoksesta kokonaan ja keskittyä asioihin, joista on konkreettista näyttöä ja joista ehkä jopa ilmastoskeptiset ovat samaa mieltä. Ensimmäiseksi, maapallolla on rajalliset resurssit ja toiseksi ilmaston lämpeneminen aiheutuuu suurista hiilidioksidipäästöistä, joita aiheutuu ihmisten toiminnan tuloksena.

On myös omalla tavallaan huvittavaa, kuinka nykyään tunnutaan pyyhittävän kaikki vastuu ympäristöstä toteamuksella: ”En aio koskaan hankkia lapsia, joten voin lentää, kuluttaa, ajaa autolla ja syödä lihaa niin paljon kuin huvittaa ja silti minun hiilijalanjälkeni olisi pienempi kuin sellaisella, jolla on lapsia.” Eli minä olen kaikista pahin ympäristön saastuttaja yhden lapsen synnyttäneenä, vaikka en ole lentänyt eläessäni kuin yhden edestakaisen matkan Espanjaan, en syö lihaa, autoilen todella vähän, en osta turhaa krääsää ja vaatteenikin ostan käytettyinä. Se, ettei hanki lapsia, ei ole syy toimia ja elää välinpitämättömästi ympäristöstään piittaamatta, mutta toisaalta on kieltämättä ympäristön kannalta positiivista, ettei tällainen henkilö siirrä elämäntapaansa seuraavalle sukupolvelle.

Se, että väestönkasvu on nostettu omalle jalustalleen kaikkein suurimpana ympäristöongelmana, on hieman ehkä jopa todellisen ongelman piilottelua. Hiilidioksidijalanjälki on ennemminkin sidoksissa vaurauteen ja kasvaa tulojen kasvaessa. Eniten ympäristöä kuormittavat kaikkein rikkaimmat ja ympäristöongelmista kärsivät kaikkein köyhimmät. Myös se, että kehitysmaat eivät saastuta (vielä) samalla tavalla kuin me länsimaissa, kertoo tästä ongelmasta: vaikka ihmisiä on paljon, heidän ympäristökuormituksensa on pienempi kuin meidän, joita on huomattavasti vähemmän. On todettavissa, että hiilidioksidipäästöjen kasvu seurailee bruttokansantuotteen kasvua niin Suomessa kuin globaalistikin.

Jatkuvan talouskasvun ideologian tyrkyttäminen kehittyviin maihin johtaa lopulta katastrofiin. Sen sijaan voitaisiin esimerkkiä näyttämällä osoittaa, että hyvinvoiva valtio on mahdollinen ilman talouskasvua. Tätä voidaan pitää utopistisena, mutta se olisi mahdollista ja hallittu siirtyminen ulos talouskasvusta olisi paljon parempi kuin talouden suunnittelematon romahtaminen ja ajautuminen hallitsemattomaan lamaan. Siirtyminen talouskasvusta kohti ”kohtuutaloutta” vaatii kuitenkin paljon muutoksia ihmisten ajatuksissa ja asenteissa. Se, että ajatellaan tällaisen siirtymän tarkoittavan massatyöttömyyttä ja köyhyyden lisääntymistä, ovat vain talouskasvun kannattajien luomia uhkakuvia. Kohtuutaloudessa keskityttäisiin tasa-arvoon, työtä voidaan jakaa useiden ihmisten kesken (kuten voitaisiin tehdä jo nykyään, jos haluttaisiin vähentää työttömyyttä) ja perustulo olisi yksi mahdollisuus purkaa tukien aiheuttamaa työllistymistä heikentävää byrokratiaa.

Näistä aiheista voisi kirjoittaa kirjan ja pyrinkin rajaamaan kirjoitukseni niin, että saisin siihen omasta mielestäni ajatuksia herättävimmät pointit. Aika paljon tässä kirjoituksessa olen hyödyntänyt pääsykokeen ennakkomateriaalin herättämiä ajatuksia. Olen jo aiemmin ihmetellyt ja pohtinut sitä, kuinka kaikki voi perustua jatkuvaan talouskasvuun, kun eihän tuo kasvu voi olla loputonta? Jatkuvan kasvun tavoittelu myös tekee mitättömiksi lähes kaikki ilmastonmuutoksen nimeen tehdyt toimet ja näin ollen todennäköisesti ”maksamalla jatketaan samaan malliin”, eli vain verotetaan saastuttavia asioita eikä keskitytä todellisiin ongelmiin. Ennakkomateriaali on ”Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla” kirjoittajina Helne, T., Hirvilammi, T. ja Laatu, M. Teos on hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Suosittelen sen silmäilyä aivan kaikille.

Viimeiseksi haluan vielä nostaa esille sen, että ihmiset toivovat pelastusta ekologisiin ongelmiin teknologiasta. Valitettavasti, teknologia ei yksin tule missään vaiheessa olemaan pelastus, joka taianomaisesti hävittäisi kaikki ongelmamme. Jo 1800-luvulta tuttu Jevonsin paradoksi nostaa esille, että vaikka jonkin resurssin hyödyntäminen saataisiin muuttumaan ekologisemmaksi, tämän resurssin käyttö vain kasvaa, ei suinkaan vähene tuon muutoksen seurauksena. Muutos lähtee ihmisestä itsestään ja mielestäni jokainen voi osaltaan pohtia sitä, mikä todella loppujen lopuksi on hyvinvointia? Sen sijaan että joku lähtee viikonloppuna shoppailemaan niin hän voisi ehkä sen sijaan mennä tapaamaan vaikkapa isoäitiään pitkästä aikaa tai omia vanhempiaan tai ystäviään. Itse aion lähteä viikonlopuksi patikoimaan ja nauttimaan raittiista ulkoilmasta.

- Fabu