Tavallaan olen tässä vähän odotellut, että koska se kamelin selkä napsahtaa. Suostuin tekemään sijaisuuksia Attendolla, vaikka jo edellisessä periodissa tuntui, että aikani ei todellakaan riittänyt kaikkeen mihin olisi ehkä pitänyt. Esimerkiksi pariin tenttiin lukeminen jäi vähälle, ja tietysti se näkyy arvosanassa vaikka tietää, että olisi sitä pystynyt parempaankin. Tietysti tässä kaikkea touhutessa sitä koko ajan omalla tavallaan potee huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole aikaa oman lapsen kanssa niin paljon kuin haluaisi. Tavallaan olisi ihanaa vain olla tytön kanssa kotona niin kuin vielä viime keväänä, mutta kun opiskelupaikan sai niin olihan se otettava vastaan. Pari vuoroa silloin tällöin on ihan hyvä käydä tekemässä töitäkin niin ei ole taloudellisesti ihan niin tiukkaa.
Oikeastaan kaikesta tästä joka paikkaan repeämisestä tuntuu kärsivän eniten parisuhde. Kun on opiskelut, työt, lapsi ja tietysti erinäiset harrastusluonteiset jutut niin se mies tahtoo aina jäädä vähän kaiken muun jalkoihin. Onneksi hän on kuitenkin nostanut asian esille, sillä sitä kun vaan elää arkea ja tavallaan alkaa vain suorittaa kaikkea niin siinä äkkiä jotkin tärkeät asiat saattavat jäädä vähemmälle huomiolle. Mainitsinkin ystävälleni tuossa yhtenä päivänä, että emme ole mieheni kanssa käyneet missään kahdestaan lähes kahteen vuoteen. Tämä osittain siitä syystä, että meillä ei ole ihan lähellä sellaista tukiverkostoa, joka asian olisi voinut mahdollistaa. No, tiedänkin mitä toivon vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi tänä vuonna.
Opiskelijatapahtumissa en niin kauheasti ole ollut mukana, juurikin jo edellämainituista syistä. Fuksiseikkailu oli ihan hauska kokemus ja ensimmäiset sitsini menivät nekin ihan hyvin, vaikkakin kyseenalaistan vähän koko käytännön. Ei ehkä ole minun juttuni istua montaa tuntia paikallaan, ruokaa nenän edessä jota ei ehdi syödä ja laulaa pöhköjä lauluja (tai ylipäätänsä laulaa) sekä juoda alkoholia turhankin paljon. Mutta osallistukoot ne ketkä tykkää, itse kaipaisin tapahtumilta enemmän sosiaalista kanssakäymistä, liikettä ja että olisi oikeasti hauskaa sen sijaan, että kuunnellaan vaan turhanpäiväisiä puheita ja lauluja. Pitäkää vain minua sivistymättömänä, sellainenhan minä vähän olenkin.
Ensimmäinen periodi piti osaltani sisällään siis käytännössä johdatuskursseja sosiaalitieteisiin ja sosiaalityöhön sekä tein myös kriminologian kurssin, joka oli hyvin mielenkiintoinen. Nyt alkaneessa periodissa pääsemme tutustumaan sosiaalipsykologian ihmeelliseen maailmaan, yhteiskuntapolitiikan kysymyksiin, sosiaalisiin kysymyksiin ja ihmiskäsitykseen sekä lisäksi itselläni on yksi englanninkielinen kurssi Welfare State Theory. Tällaisia tuntemuksia tällä kertaa, suunnittelin kirjoittavani yhden postauksen kriminologian innoittamana jossakin vaiheessa mutta sitä saatte vielä odottaa.
