V*tun suvakkih*ora

Olin ajatellut kirjoittaa tärkeästä aiheesta ja Aamupostin "Raivo räjähtää somessa"-juttu 5.5.2019 sai minut toteuttamaan ajatukseni. Tuo kyseinen juttu käsittelee vihapuhetta yleisemminkin ja on kyllä lukemisen arvoinen. Harmi kuitenkin, että juttu on maksumuurin takana, mutta jos jostain saa käsiinsä tuon sunnuntain ilmaislehden niin kannattaa lukaista! Jutussa käsitellään myös ihmisten kasvokkain saamaa törkypalautetta ja kohtaamaa väkivaltaa hoitotyössä. Linkki sähköiseen kirjoitukseen: https://www.aamuposti.fi/artikkeli/767018-tama-seikka-erottaa-kritiikin-vihapuheesta-somessa-on-nahtavissa-samanlaista

Nykyisten viestintävälineiden helppokäyttöisyys madaltaa kynnystä hieman kyseenalaistenkin viestien lähettämiseen. On käsittämätöntä, että jopa omalla nimellä saatetaan nykyään oksentaa jos minkälaisia ajatuksia kaiken kansan nähtäville. Hurjinta on ajatella, että oikeasti elämme sellaisten ihmisten keskellä, jotka suoranaisesti toivovat pahaa toisille. Kaikki möläytykset, jotka toivovat suoraan pahaa toiselle ja muut saman tapaiset ulostulot saavat pohtimaan sitä, kuinka kaukana sivistyksestä vielä olemmekaan. Myös koulukiusaamisessa sosiaalinen media ja viestittely on nykyään olennainen osa.

Asiaa ei auta yhtään nykyinen uhriutumisen kulttuuri, jossa mieli pahoitetaan ymmärtämällä asiat tahallaan väärin. Esimerkiksi se, jos kirjoittaisin siitä, kuinka ihania tyttölapset ovat, niin joku kääntäisi sen niin että vihaan poikia. Ei, en vihaa, mutta se ei estä jotakuta ajattelemasta niin. Tuntuu kuin ihmisten tekstinlukutaito ja luetun ymmärtäminen olisivat kokeneet rankan inflaation. Se, kun otetaan kantaa uutisjuttuihin perehtymättä uutisen sisältöön on mielestäni yksi ärsyttävimpiä kommentoinnin tapoja. Kuinka voi kommentoida jotakin, mihin ei ole perehtynyt? 

Netissä on kuitenkin hyvä säilyttää anonymiteetin mahdollisuus, mutta sen varjolla ei pitäisi saada tapahtua suoranaista loukkaamista, herjaamista ja vihapuhetta. Onneksi kuitenkin viestien IP-osoitteet voidaan jäljittää ja monissa tapauksissa saadaan kyllä kirjoittaja selville. Monet vetoavatkin sananvapauteen kirjoitustensa osalta, mutta luulen, että jokainen todellisuudessa tietää mitä sananvapaudella tarkoitetaan ja mitä ei. Kuitenkin rajoittaminen asiallisen keskustelun osalta tietyistä aiheista on mielestäni paheksuttavaa, koska se on sitä sananvapauden kaventamista. Kaikesta pitää saada voida puhua, kunhan se tehdään asiallisesti!

Kritiikki on aina sallittua ja tervetullutta, mutta on myös tärkeää muistaa missä menee raja. Kritisointia ei ole, että sanoo "olet ihan tyhmä". Siinä vaiheessa kun asian sijaan arvostellaan ihmistä, mennään metsään. Kritiikin pitäisi keskittyä henkilön esittämään asiaan eikä siinäkään tapauksessa kritiikkiä ole, että kirjoitetaan "tämä oli ihan paskaa", se on mielipide.

Olen usein omalta osaltani turvautunut hyvään ohjenuoraan "jos et osaa sanoa mitään rakentavaa, älä sano mitään", joka poikkeaa hieman alkuperäisestä jonkin kiltin sanomisesta. Muutenkin vallitsevan pahoinvoinnin ja negatiivisuuden ympäröimänä sitä toivoisi enemmän positiivisuutta kun työelämässäkin kaava tuntuu olevan, että hyvää palautetta on turha odottaa vaikka kaikki menisi hyvin, mutta odotapas jos teet virheen! Saat kuulla siitä ja pitkään!

Edellä kuvailemieni asioiden vuoksi haluan myös itse pyrkiä säilyttämään edes jonkinlaisen anonymiteetin verkossa, koska se todella vaikuttaa omaan mielialaan kun joutuu sanallisen hyökkäyksen uhriksi ja haukun kohteeksi. Kun toimin nimettömänä, kaiken negatiivisen voi ajatella koskevan vain mielipiteitäni ja ajatuksiani, sillä eiväthän kommentoijat tiedä kuka olen ja miten elämässäni toimin. Oletuksia ja johtopäätöksiä voi toki vetää ja jos jostakin olen itse saanut positiivista palautetta, se on ennakkoluulottomuus. 

Ennakkoluuloista olisikin hyvä monessa suhteessa päästää irti ja pyrkiä hankkimaan kaikenlaista informaatiota asioista ja näin myös opetella näkemään asioita myös eri näkökulmista. Harvoin se oma subjektiivinen näkemys on ainoa oikea ja usein löytyykin jonkinlainen kompromissi tai kultainen keskitie, joka tasoittaa ääripäitä. Tulevaisuudessa aion kirjoittaa monenlaisesta kahtiajakautumisesta Suomessa, mutta sitä odotellessa ollaanhan kaikki kohteliaita ja otetaan muidenkin tunteet huomioon, sillä emme elä täällä yksin.

- Fabu

Kova työ palkitaan

Kyllä, voin niin samastua otsikon sanomaan tällä hetkellä! Mennyt vuosi on ollut yhtä uurastusta ja reissaamista avoimen yliopiston opintojen suhteen ja vihdoinkin työ on tuottanut tulosta. Olin jo menettää uskoni, kun olin toisella varasijalla avoimen väylän kautta Helsingin yliopistoon. Kuka hullu nyt olisi ottamatta paikkaa vastaan?

No, niin vain sattui sitten sopivasti, että nousin tuolta varasijalta ja sain kuin sainkin paikan valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja syksyllä sitten lähden lukemaan sosiaalitieteitä. Sosiaalityön pääsykokeen tulokset olivat ihan hyvät, mutta eivät tarpeeksi hyvät, sillä jäin 1,5 pisteen päähän alimmasta pistemäärästä Jyväskylään (varasija 44) ja roimasti enemmän Tampereelle (varasija 60). Pääsykokeen pisteeni riittivät kuitenkin heittämällä Rovaniemelle, mutta kyllä nyt mieluummin valitsen hieman epävarman opintosuunnan Helsingistä kuin että lähtisin reissaamaan Lapin yliopistoon eteläisestä Suomesta käsin.

Mikäli siis olen ymmärtänyt oikein, niin avoimen väylän kautta Helsinkiin saa opinto-oikeuden vain sosiaalitieteisiin ilman opintosuuntaa. Saattaa siis jopa olla (jos ymmärsin oikein), että pahimmassa tapauksessa joudunkin opintosuuntia määritettäessä opiskelemaan esimerkiksi sosiologiaa, sosiaalipsykologiaa tai yhteiskuntapolitiikkaa, vaikka itseäni kiinnostaisi opiskella vain ja ainoastaan sosiaalityötä. Saa siis nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Ajattelin kuitenkin kirjoitella opinnoista ja kuinka ne etenevät satunnaisten muiden aiheiden ohella, joten jos mielenkiintoa riittää niin pysykääs mukana etenkin syksyllä kun saadaan opinnot alkuun!

En ole oikein vielä itsekään sisäistänyt sitä, että nyt minulla todella on se opiskelupaikka ja syksyllä aloitan opinnot vieläpä Helsingin yliopistossa! Se, mitä haluan sanoa kaikille on, että ei ainakaan kannata luovuttaa, vaikka ei tällä kertaa olisi päässytkään opiskelemaan, vaan yrittää uudestaan ja etsiä mahdollisia muita vaihtoehtoja sisään pääsemiseksi. Itselleni avoimen opinnot osoittautuivat kultaakin kalliimmaksi opiskelupaikan osalta.

Mukavaa kesää!

  

- Fabu

Ensimmäinen askel on vaikein

Aikuisiällä on tuntunut hyvin ylivoimaiselta muodostaa ystävyyssuhteita. Lapsuuden aikaisista ystävistä vain pariin tulee oltua edelleen yhteydessä ja kaikki asuvat tietenkin eri paikkakunnilla niin kuin myös entiset opiskelutoveritkin. Aikataulujen sovittaminen on välillä haastavaa ja tiheimmilläänkin nähdään puolen vuoden välein. On mukavaa tietää, että olemassa on ihmisiä, joihin voi olla yhteydessä koska vain, mutta välimatka ja elämien irrallisuus vaikuttavat kuitenkin siihen, että saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi kun asuinpaikkakunnalla ei ole keskustelukumppania oman perheen lisäksi.

Vaikka olen hakeutunut vanhempainvapaiden sun muiden aikana erinäisiin aktiviteetteihin ja tapaamisiin, niin lopulta käteen on jäänyt tyhjä arpa. Keskustelut kyseisissä tapauksissa jäävät hyvin pinnallisiksi ja mutsien keskinäinen kilpavarustelu tappaa kaiken mielenkiinnon lähempään tuttavuuteen. Oikeastaan noissa tapaamisissa ihmisiä ei yhdistä mikään muu kuin äitiys ja tuohon kirjavaan joukkoon mahtuu paljon erilaisia ihmisiä eri sosiaaliluokista ja ikäluokista sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Pääasiassa keskustelut tietysti pyörivät äitiydessä ja lapsissa, mutta nuo keskustelut eivät tuo juurikaan esille mitään keskustelijoista itsestään.

Nuorempana oli myös helpompi päästää uusia ihmisiä elämäänsä, mutta pieleen menneet ihmissuhteet ovat ainakin saaneet minut olemaan melko varpaillani uusien ihmisten kanssa ja tulee puntaroitua tarkemmin mitä kertoo itsestään ja kenelle. Vaatii myös uskallusta ottaa se ensimmäinen askel ja tarjota omaa ystävyyttä jollekin toiselle. Monet ystävyyssuhteet jäävätkin muodostumatta todennäköisesti siitä syystä, että kumpikaan osapuoli ei uskalla ottaa tuota ensimmäistä askelta. Molemmat osapuolet saattavat odottaa toisen ottavan sen askeleen ja ajatukset saattavat olla sellaisia, että ei haluta tyrkyttää seuraansa toiselle tai sitten oletetaan, että toista ei kiinnosta olla tekemisissä kun ei tuota kiinnostusta konkreettisesti näytetä, vaan jäädään odottamaan toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.

Yllättävää kyllä, itse olen uskaltanut olla se ensimmäisen askeleen ottaja. Kun antaa toiselle oman puhelinnumeron ja toteaa, että laittaa viestiä jos kiinnostaa käydä tekemässä jotain vaikkapa lasten kanssa, niin tällöin on siirtänyt sen seuraavan askeleen ottamisen toiselle ja hänen toimistaan riippuu se, jatkuuko yhteydenpito.

Haluankin rohkaista ihmisiä ottamaan tuon ensimmäisen askeleen, sillä ei se mitään ota jos ei annakaan! Jos kohtaat mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla ja mukava viettää aikaa niin eikö kannattaisi ainakin yrittää?

- Fabu