Vaikka olen hakeutunut vanhempainvapaiden sun muiden aikana erinäisiin aktiviteetteihin ja tapaamisiin, niin lopulta käteen on jäänyt tyhjä arpa. Keskustelut kyseisissä tapauksissa jäävät hyvin pinnallisiksi ja mutsien keskinäinen kilpavarustelu tappaa kaiken mielenkiinnon lähempään tuttavuuteen. Oikeastaan noissa tapaamisissa ihmisiä ei yhdistä mikään muu kuin äitiys ja tuohon kirjavaan joukkoon mahtuu paljon erilaisia ihmisiä eri sosiaaliluokista ja ikäluokista sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Pääasiassa keskustelut tietysti pyörivät äitiydessä ja lapsissa, mutta nuo keskustelut eivät tuo juurikaan esille mitään keskustelijoista itsestään.
Nuorempana oli myös helpompi päästää uusia ihmisiä elämäänsä, mutta pieleen menneet ihmissuhteet ovat ainakin saaneet minut olemaan melko varpaillani uusien ihmisten kanssa ja tulee puntaroitua tarkemmin mitä kertoo itsestään ja kenelle. Vaatii myös uskallusta ottaa se ensimmäinen askel ja tarjota omaa ystävyyttä jollekin toiselle. Monet ystävyyssuhteet jäävätkin muodostumatta todennäköisesti siitä syystä, että kumpikaan osapuoli ei uskalla ottaa tuota ensimmäistä askelta. Molemmat osapuolet saattavat odottaa toisen ottavan sen askeleen ja ajatukset saattavat olla sellaisia, että ei haluta tyrkyttää seuraansa toiselle tai sitten oletetaan, että toista ei kiinnosta olla tekemisissä kun ei tuota kiinnostusta konkreettisesti näytetä, vaan jäädään odottamaan toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.
Yllättävää kyllä, itse olen uskaltanut olla se ensimmäisen askeleen ottaja. Kun antaa toiselle oman puhelinnumeron ja toteaa, että laittaa viestiä jos kiinnostaa käydä tekemässä jotain vaikkapa lasten kanssa, niin tällöin on siirtänyt sen seuraavan askeleen ottamisen toiselle ja hänen toimistaan riippuu se, jatkuuko yhteydenpito.
Haluankin rohkaista ihmisiä ottamaan tuon ensimmäisen askeleen, sillä ei se mitään ota jos ei annakaan! Jos kohtaat mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla ja mukava viettää aikaa niin eikö kannattaisi ainakin yrittää?
- Fabu
Nuorempana oli myös helpompi päästää uusia ihmisiä elämäänsä, mutta pieleen menneet ihmissuhteet ovat ainakin saaneet minut olemaan melko varpaillani uusien ihmisten kanssa ja tulee puntaroitua tarkemmin mitä kertoo itsestään ja kenelle. Vaatii myös uskallusta ottaa se ensimmäinen askel ja tarjota omaa ystävyyttä jollekin toiselle. Monet ystävyyssuhteet jäävätkin muodostumatta todennäköisesti siitä syystä, että kumpikaan osapuoli ei uskalla ottaa tuota ensimmäistä askelta. Molemmat osapuolet saattavat odottaa toisen ottavan sen askeleen ja ajatukset saattavat olla sellaisia, että ei haluta tyrkyttää seuraansa toiselle tai sitten oletetaan, että toista ei kiinnosta olla tekemisissä kun ei tuota kiinnostusta konkreettisesti näytetä, vaan jäädään odottamaan toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.
Yllättävää kyllä, itse olen uskaltanut olla se ensimmäisen askeleen ottaja. Kun antaa toiselle oman puhelinnumeron ja toteaa, että laittaa viestiä jos kiinnostaa käydä tekemässä jotain vaikkapa lasten kanssa, niin tällöin on siirtänyt sen seuraavan askeleen ottamisen toiselle ja hänen toimistaan riippuu se, jatkuuko yhteydenpito.
Haluankin rohkaista ihmisiä ottamaan tuon ensimmäisen askeleen, sillä ei se mitään ota jos ei annakaan! Jos kohtaat mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla ja mukava viettää aikaa niin eikö kannattaisi ainakin yrittää?
- Fabu