Sähköautokiima

Olen pitkään miettinyt, miksi ihmeessä kovasti pyritään muuttamaan autokantaa sähköiseksi ympäristöystävällisyyteen vedoten. Niin kauan kuin sähköä joudutaan tuottamaan ympäristöä kuormittavilla tavoilla, on pohdittava myös muita vaihtoehtoja, mikäli pyritään ekologisuuteen liikenteessä.

Itse olen haaveillut pitkään muutoksesta bensiinikäyttöiseen autoomme, mutta valitettavasti taloudellinen tilanne ei ole vielä sitä sallinut. Olisi hienoa saada asennettua siihen kaasuvermeet, sillä maakaasun lisäksi on mahdollista ajaa oikeasti ympäristöystävällisellä biokaasulla. Plussaa on tietenkin myös, että biokaasua voidaan tuottaa kotimaassa, joten mikäs sen parempi ratkaisu! Tuntuu, että sähköautot on nostettu yleiseen tietoisuuteen ainoana oikeana ratkaisuna.

Loppujen lopuksi tuollainen muutos ei suuri investointi ole, mutta valitettavasti kaasuautoiluakin osataan verottaa. On aivan älyvapaata, että juurikin ympäristöystävällisintä vaihtoehtoa polttomoottoriautoissa verotetaan sitten näin? Eikös sen käyttövoimaveron voisi siirtää bensiiniautoihin? Ja jos on kaasujärjestelmä jälkiasennettuna niin putoaa reilusti tai lähtisi vero siinä vaiheessa kokonaan pois? Varmasti saataisiin vauhtia noihin autojen muutoksiin ja en sitten tiedä, kuinka lisääntynyt kysyntä vaikuttaa asennusjärjestelmien hintoihin, tulevatko hinnat alas? Työllistävä vaikutus tällä ainakin olisi.

En myöskään ymmärrä, miksei kaasuautoiksi konvertoituja vanhempia käytettyjä autoja ole kovin paljoa myynnissä. Vaikka muutoshyvitys 1000e on suuri summa, niin siihen lisäksi jostain vielä 2000e on vielä suurempi investointi niin mieluummin ehkä itse hankkisin auton, johon muutokset on tehty jo valmiiksi.

En ymmärrä, miksi ihmeessä autojen valmistajilta tulee jatkuvalla syötöllä uusia automalleja ja näin kulutetaan rajallisia resursseja. Sähköautojen osalta huomionarvoista on myös se, että akkumateriaalien louhinnan ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat kyseenalaisia.

Pidän kovasti autoilusta ja autoista, mutta vielä enemmän pidän ympäristöstä ja on ehkä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, kuinka saadaan muutoksia lyhyellä aikavälillä sen sijaan, että yhtäkkiä jokaisella pitäisi olla sähköauto.

Kotimainen biokaasu on mielestäni ideaalein ratkaisu ja mielestäni on myös harmillista, kuinka dieselautot ovat saaneet lokaa viime aikoina. Oli aikanaan ihan parasta ajaa kaksipaikkaiseksi pakettiautoksi rekisteröidyllä 1.8T Audilla, jonka kulutus oli parhaillaan alle 5 l/100km ja tuolloin dieselin hintakin oli kohtuullinen. Käyttövoimavero autolle oli alle 100e/vuosi. Mutta sitten perheenlisäyksen vuoksi tarvittiin ne takapenkit ja taloudellisista syistä seuraavaksi oli bensa-auton vuoro. Diesel on kuitenkin mielestäni ympäristölle parempi vaihtoehto kuin bensiini, mutta valitettavasti kohuttujen hiukkaspäästöjensä vuoksi ei ehkä parempi ihmisille. Kuitenkin vielä pitkään raskaat ajoneuvot tulevat kulkemaan dieselillä, vaikkakin sähköistyminen on edennyt silläkin saralla.

Pyrin kuitenkin aina hyödyntämään julkisia, mikäli mahdollista. Samoin omia jalkoja. On typerää, että valtion toimesta tuetaan kaikkein hyvätuloisimpien marginaalisia sähköautohankintoja. Mielestäni pitäisi ennemmin tukea juurikin jo olemassa olevan autokannan muuttamista ympäristöystävällisemmäksi, mikäli liikenteen hiilidioksidipäästöjä halutaan pienentää. Tässäkin on hyvä tiedostaa Suomen liikenteen päästöjen osuus globaalissa mittakaavassa, joka ei todellakaan ole päätähuimaava ja lopulta silläkään ei ole globaalisti merkitystä vaikka Suomessa pysähtyisi kaikki liikenne. Suurempia ongelmia ovat Suomessa energiantuotanto (myös niitä sähköautoja varten), kulutus, kulutus ja vielä kerran kulutus (epäekologinen sellainen). Kuitenkin näiden suurempien ongelmien ohella toivon, että autoilusta saadaan ekologisempaa niin Suomessa kuin muualla maailmassakin ja voimme toimia hyvänä suunnannäyttäjänä. En näe mitään ekologisempaa autoiluni osalta, kuin että voisin ajaa -05 Volkkarimme loppuun kotimaisella biokaasulla ennen seuraavan käytetyn auton hankintaa.

-Fabu

Tunteiden vuoristorata

Viimeisimmästä kirjoituksestani on jo vierähtänyt jonkin verran aikaa ja kirjoitustauon pitäminen oli tietoinen valinta siinä vaiheessa kun tuntui että töissä käyminen, kodin pyörittäminen ja koulun alkuun valmistautuminen veivät jo kovin paljon energiaa.

Vaikka vielä siinä vaiheessa odotin opintojen alkamista innolla kun tieto opiskelupaikasta tuli, niin yllättäen koulun alkaessa mieli oli jotenkin matalalla. En oikein ole itsekään varma, mistä se johtui, mutta epäilen vähän, että tietynlaiset alitajunnan syöverteissä piilotelleet tiedostamattomat pelot yliopistossa opiskelua kohtaan vaikuttivat asiaan.

Orientaatioviikko meni kuitenkin nopeasti ja sen aikana sai vähän omiakin fiiliksiä kohennettua. Tietysti omalla tavallaan kaikki puheet siitä, kuinka etuoikeutettuja olimme päästessämme opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja kuinka arvostettu instituutio on kyseessä, lisäsivät omaa epävarmuutta ja saivatkin pohtimaan sellaisia ajatuksia että olenkohan nyt ihan oikeassa paikassa.

Olen kyseenalaistanut oikeuttani opiskella täällä jo useampaan otteeseen, vaikka opintojen alkamisesta on vasta vähän aikaa. Jännitän myös ensimmäisiä tenttejä kovasti, sillä asioiden opettelu ulkoa kirjoja lukemalla ei ole itselleni se paras mahdollinen tapa oppia asioita.

Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että olen löytänyt ryhmän samankaltaisia opiskelijoita, joiden kanssa on helppo olla ja pystymme yhdessä tsemppaamaan toisiamme tentteihin esimerkiksi lukupiirien avulla. Pelko sopeutumattomuudesta oli siis osaltani hieman turhaa, vaikka tietyllä tavalla itseni luentosaleissa ja muutenkin kampusympäristössä tunnenkin olevani erilainen, poikkeava. Kuitenkin näen sen vain voimavarana ja vahvuutena, että pystyn tarkastelemaan asioita monesta perspektiivistä eikä näkemykseni asioista ole enää niin mustavalkoinen kuin kymmenen vuotta sitten.

En oikeastaan ole vielä osallistunut mihinkään opiskelijoiden aktiviteetteihin, mutta tämä asia korjaantuu onneksi huomenna! Minut saatiin ylipuhuttua osallistumaan fuksiseikkailuun, jossa käydään läpi erilaisia rasteja ja joukkueella täytyy olla jokin pukeutumisteema. Haluaisin kovasti paljastaa omamme, mutta se vaarantaisi minun anonymiteettini, joten voitte vain arvailla missä joukkueessa vuoden 2019 Fuksiseikkailussa Fabu oikein onkaan ollut. Tämän lisäksi osallistun myös ensimmäisille sitseilleni sunnuntaina. Kyseessä Konstruktion fuksisitsit ja niihin osallistumista puntaroin paljon ihan vain sen vuoksi, että sinne ilmoitettiin pukukoodiksi "Coctail+flowers". Ensimmäiseksi mietin että mitä ihmettä se nyt sitten käytännössä tarkoittaa ja järkytyshän oli melkoinen siinä vaiheessa kun ymmärsin, että minun pitäisi pukeutua mekkoon ja tähän vielä liitettynä kukkateema, niin perääntymiseni osallistumisesta ei ollut kaukana. Löysin kirpparilta kuitenkin onneksi ihan kelvollisen. Lisäksi aktivoiduin hieman ja liityin Hämäläis-Osakuntaan! Aion kuitenkin kirjoittaa näistä kokemuksista tarkemmin myöhemmin!

Oman haasteensa opintojen osalta näin alkuvaiheessa muodostavat kaikille sosiaalitieteiden opiskelijoille pakolliset kurssit, joiden tarkoitus on ikään kuin auttaa vasta opintonsa aloittavia saamaan kosketuspintaa eri suuntautumisaloihin. Kurssit ovat ihan mielenkiintoisia, mutta osaltani suuntautumislinja jolle tähtään on jo selvä ja omalla tavallaan turhauttaa käydä sitten eri johdantokursseja. Yritän kuitenkin nähdä asian positiivisessa valossa ja ajattelen saavani erilaisia ajattelun työkaluja ja mahdollisuuksia tarkastella asioita eri näkökulmista. Kuitenkin lopulta olemme kaikki valmistuessamme valtsikasta valtiotieteiden maistereita, joten sillä suuntautumisella ei niin suurta painoarvoa ole. Poikkeuksena kuitenkin sosiaalityön linja, sillä sosiaalityön opinnot suoritettuaan voi hakea laillistetun sosiaalityöntekijän nimikettä itselleen ja voi siis tämän jälkeen toimia sosiaalityöntekijän työtehtävissä.

Olen kuitenkin hyvin onnellinen opiskelupaikasta, vaikka tavallaan pelkäänkin joutuvani kerta toisensa jälkeen, tentti tentiltä, todistelemaan oikeutustani opiskella Helsingin yliopistossa. Teen kuitenkin parhaani ja pyrin siihen, että opintoni etenevät toivotunlaisesti ja se todennäköisesti riittää ihan hyvin.

Itselle tärkeiden paikkojen vaakunat löytyivät osakuntatalon seinältä.

- Fabu