Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalarit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Lukuvuoden viimeinen periodi

Nyt on talvilomat sun muut vietetty ja käyty tämän periodin ensimmäisillä luennoilla. Kurssit ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta kahden luentokurssin lisäksi kipuilen tilastotieteen kakkoskurssin kanssa. Suoritin ensimmäisen kurssin jo edellisessä periodissa ja se oli jopa yllättävän helppo. Toisaalta tapa, jolla sen suoritin ei oikein tukenut omaa oppimista kun käytännössä riitti, että muisti vastaukset viikkotenttien kysymyksiin ulkoa. Varsinaisessa tentissä oli nimittäin tismalleen samoja kysymyksiä eikä minun näin ollen tarvinnut todellisuudessa ymmärtää näitä asioita sen tarkemmin.

Tässä kakkoskurssissa sen sijaan jo tarvitsisi sisäistää hieman opeteltavia asioita ja kyetä vähän laskeskelemaan mm. todennäköisyyksiä. Haastavaa näiden opettelusta tekee se, että kurssi on nyt suoritettavissa ainoastaan verkossa itsenäisesti eikä asiaa auta myös sekään, että oma motivaatio ja kiinnostus eivät oikein tahdo riittää. Yritän kuitenkin saada kurssin alta pois vaikka väkisin!

Inhokkikurssin lisäksi tässä periodissa on myös yhteiskunnan rakenteet ja eriarvoisuus sekä julkisoikeuden kurssi. Jälkimmäinen on hyvin kiinnostava, mutta vaikuttaa myös erittäin haastavalta. Eriarvoisuuskurssilla käsitellään myös hyvin mielenkiintoisia aiheita, vaikkakin jollakin tasolla myös ehkä hieman kipeitä asioita. Jokainen on voinut kokea tahollaan eriarvoisuutta jossakin muodossa ja näiden aihealueiden käsittely saattaa nostaa tunteita pintaan. Kurssin päätteeksi olisi palautettava essee, jossa käsittelee eriarvoisuutta ainakin jossain määrin omien kokemusten pohjalta ja tämän osalta painotettiinkin ettei kannata ottaa mitään liian henkilökohtaista tai kipeää tapausta käsittelyyn, jotta tietynlainen tieteelliselle tekstille tyypillinen lähestymistapa säilyisi. Helposti tulee ehkä kirjoitettua turhankin kärkkäästi, jos aihe on hyvin henkilökohtainen.

Koen, että edellisen periodin kirjoituskursseista tulee olemaan suuri hyöty tämän seuraavan esseen kirjoittamisessa. Osaan aivan eri tavalla tarkastella tekstiä ja sen rakennetta sekä kiinnittää huomiota niihin omiin kompastuskiviin ja vahvuuksiin. Kehotankin (mikäli mahdollista) suorittamaan tällaiset kirjoittamiskurssit mahdollisimman alkuvaiheessa opintoja! Harmitti kakkosperiodissa melkoisesti kun tiesi, että esseistä olisi voinut saada paremmat arvosanat, jos olisi vain ollut mahdollisuus käydä edes joku akateemisen kirjoittamisen kurssi ennen niiden kirjoittamista.

Julkisoikeuden kurssin koen melko haastavaksi, koska se on täysin erilainen verrattuna muihin kursseihin. Kurssin vetäjä sanoikin, että monet sellaiset oppilaat, jotka eivät olleet koskaan saaneet vitosta mistään muusta kurssista, ovat tulleet hänelle tästä kertomaan ja vastaavasti vitosen oppilaat ovat tulleet häneltä kysymään perusteluja kun ovatkin saaneet kurssista kolmosen. Itse en oikeastaan solahda kumpaankaan kategoriaan ja mielenkiinnolla odotankin kuinka kurssi omalta osaltani menee. Sen kuitenkin tiedän, että paljon lukemista on tiedossa ja hyvin paljon uuden tiedon omaksumista. Onneksi kuitenkaan ei tarvitse päntätä mitään lakitekstejä tai pykäliä ulkoa, vaan mikäli näitä tentissä tarvitsee niin tarvittava materiaali jaetaan tentissä. Ensimmäistä kertaa kuitenkin itsellä pieni tunne, että saattaa joutua varautumaan kesän uusintatenttiin.

Tuli tuossa hieman ryhdistäydyttyä opiskelijatapahtumien suhteen ja lähdin viettämään laskiaistiistaita laskuhumalan merkeissä. Oli tosi kivat poikkitieteelliset bileet ja mehän jatkettiin ihan aamuun asti. Kotona olin siihen aikaan kun miehen piti jo heräillä. En muista koska viimeksi olisi mennyt yhtä pitkään ja kyllä siinä vaiheessa vähän nauratti kun aamulla taapersin rautatieasemalta kotiin aamuliikenteen seassa haalarit lonkerossa. Tänään olisi vuorossa ratikkarisse, mutta aamuun asti ei varmaankaan ihan mene kun 10.15 huomenna julkisoikeuden luento. :)



Sellaista kevyttä lukemista

- Fabu


P.S. Pääsin sosiaalityön opintosuuntaan! ^^

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Seesteisempää aikaa

Heippa taas!

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt tovi ja tälle aikavälille mahtuukin melkoista tunteiden vuoristorataa. Tällä hetkellä tosiaan on rauhallista ja meneillään vain kolme kurssia, joista ei oikeastaan minkäänlaista läsnäoloa vaadita. Teen tässä välissä alta pois pari akateemisen kirjoittamisen kurssia, joissa pääasiassa työstetään esseitä ja sitten suoritan tilastotieteen ensimmäisen kurssin.

Tämä kolmas periodi on ollut sellainen pohtimisen ja ymmärtämisen paikka. Edellisessä periodissa tein opintoja 25 opintopisteen edestä ja sen lisäksi kävin satunnaisesti töissä ja tuntui siltä, ettei rauhoittumiseen ja palautumiseen oikein jäänyt aikaa. Huomasin olevani koko ajan jotenkin pingottunut ja lopulta tuntui että itsensä sanoo irti niin pää kuin kroppakin.

En ole oikeastaan koskaan stressannut, mutta tunne ajanpuutteesta sai stressaamaan kaikesta: pakko käydä töissä, että rahat riittävät, mutta olisi myös pakko saada tehtyä opintoihin liittyviä asioita eteenpäin. Lisäksi olisi vielä pakko löytää jaksamista jakaa huomiota ja energiaa myös perheelle. En ole todellakaan ylpeä siitä, millaiseksi tuo kolmen kuukauden ralli minut ajoi.

Tosiaan meillä oli haku opintosuuntiin ja hain sosiaalityöhön. Nähtäväksi jää, onnistuuko tuo opintosuuntaan pääseminen, mutta se selviää myöhemmin. Tällä hetkellä mielessä lähinnä pyörivät akateemiseen kirjoittamiseen liittyvät asiat ja on ollutkin ilahduttavaa huomata, kuinka on oppinut kiinnittämään huomiota esseissä sellaisiin asioihin, mihin ei ehkä osaisi kiinnittää huomiota muuten. 

Vaikka kovasti aiemmin totesin, etten oikein välitä sitseistä... Osallistuin haalarisitseille sitten kuitenkin ja ihan mukavaa oli. Vaikka nyt taas tuntuu, että sitsit on osaltani sitsattu, en mene varmaksi sanomaan ettenkö vielä tulevaisuudessa osallistuisi. Teemana oli "back to first grade" ja teeman mukaan oli alkupaloina pilkottuja kasviksia, pääruokana "nakkikastiketta" (tofusta) ja perunoita. Jälkkäriksi oli aurinkokiisseliä, jota en kuitenkaan uskaltanut syödä. Tuli kyllä ihan ala-aste mieleen! Nostalgista osaltani oli myös se, että minulla oli täysin samanlainen reppu mukana kuin aloittaessani koulutaipaleeni vuonna 1996.

Omalla tavallaan jännittää, että mahdollisesti ensi syksynä pitäisi jo miettiä kandidaatintutkielman tekoa, mutta toisaalta jännittäminen on turhaa. Olen melko itsevarma siitä, että tutkielma onnistuu varmasti ihan hyvin, kunhan valitsen aiheeni huolella enkä lähde hakemaan liian haastavaa aihetta. Tämän virheen itse asiassa tein toisen työn alla olleen esseeni kanssa, mutta sain kuin sain senkin lopulta hoidettua kunnialla.

Nyt ei tässä oikeastaan voi muuta kuin odotella kevättä ja lukukauden viimeisen periodin alkua. Tiedossa mielenkiintoisia kursseja, kuten julkisoikeuden kurssi ja sellainen kuin eriarvoisuus yhteiskunnassa. Ihana päästä taas keskittymään oleelliseen tällaisen "teknisemmän" jakson jälkeen. Maaliskuussa tiedossa olisi myös fuksien ratikkarisse, eli taas hyvä syy vetää haalarit jalkaan!



- Fabu

Kaikki on peruttu

Päällimmäiset tunteet tällä hetkellä? Suru. Pettymys. Turhautuneisuus. Loman jälkeen olimme useat opiskelijat niin innoissamme siitä, ett...