Muutama viikko sitten olin käymässä Jyväskylässä ja jäin
kuulostelemaan jonkinmoista opiskelijoiden ilmastolakkoa. Kovasti
peräänkuulutettiin ilmastotekoja, mutta mitä tällä todella ajettiin takaa?
Päättäjien vastuuta ympäristömme tilasta?
On ymmärrettävää, että ihmiset ovat huolissaan
ympäristöstään, mutta jokaisen on myös katsottava peiliin. Sen lisäksi, että ilmastopolitiikalla
voidaan vaikuttaa jollakin tavoin, muun muassa verotuksen keinoin, erinäisiin
ilmaston lämpenemistä ehkäiseviin keinoihin, niin lopulta valta on kuitenkin kansalaisella, kuluttajalla.
Mikäli todella haluaisimme, että valtion ja päättäjien
toimesta tapahtuu ympäristön kannalta suotuisa muutos, on yhteiskunnassamme
tapahduttava järisyttäviä uudistuksia. Suurelta osin nuo uudistukset olisivat
kiinni ihan tavallisista ihmisistä, kansalaisista, kuluttajista.
Jo se, että yhteiskuntamme perustuu yksin talouskasvun
varaan on asia, jonka on muututtava. Jatkuva kasvun tavoittelu ja kulutuksen
lisääminen eivät voi kulkea käsi kädessä ekologisuuden ja ympäristönsuojelun kanssa.
On hieman harhaanjohtavaa, että jatkuvasti kiistellään siitä, onko
ilmastonmuutos totta vai ei ja onko ihmisellä siihen todella vaikutusta.
Voitaisiin unohtaa tämä kinastelu ilmastonmuutoksesta kokonaan ja keskittyä
asioihin, joista on konkreettista näyttöä ja joista ehkä jopa ilmastoskeptiset
ovat samaa mieltä. Ensimmäiseksi, maapallolla on rajalliset resurssit ja toiseksi ilmaston lämpeneminen
aiheutuuu suurista hiilidioksidipäästöistä, joita aiheutuu ihmisten toiminnan
tuloksena.
On myös omalla tavallaan huvittavaa, kuinka nykyään
tunnutaan pyyhittävän kaikki vastuu ympäristöstä toteamuksella: ”En
aio koskaan hankkia lapsia, joten voin lentää, kuluttaa, ajaa autolla ja syödä
lihaa niin paljon kuin huvittaa ja silti minun hiilijalanjälkeni olisi pienempi
kuin sellaisella, jolla on lapsia.” Eli minä olen kaikista pahin ympäristön saastuttaja
yhden lapsen synnyttäneenä, vaikka en ole lentänyt eläessäni kuin yhden edestakaisen matkan
Espanjaan, en syö lihaa, autoilen todella vähän, en osta turhaa krääsää ja
vaatteenikin ostan käytettyinä. Se, ettei hanki lapsia, ei ole syy toimia ja
elää välinpitämättömästi ympäristöstään piittaamatta, mutta toisaalta on kieltämättä
ympäristön kannalta positiivista, ettei tällainen henkilö siirrä elämäntapaansa
seuraavalle sukupolvelle.
Se, että väestönkasvu on nostettu omalle jalustalleen
kaikkein suurimpana ympäristöongelmana, on hieman ehkä jopa todellisen ongelman
piilottelua. Hiilidioksidijalanjälki on ennemminkin sidoksissa vaurauteen ja
kasvaa tulojen kasvaessa. Eniten ympäristöä kuormittavat kaikkein rikkaimmat ja
ympäristöongelmista kärsivät kaikkein köyhimmät. Myös se, että kehitysmaat eivät
saastuta (vielä) samalla tavalla kuin me länsimaissa, kertoo tästä ongelmasta:
vaikka ihmisiä on paljon, heidän ympäristökuormituksensa on pienempi kuin
meidän, joita on huomattavasti vähemmän. On todettavissa, että
hiilidioksidipäästöjen kasvu seurailee bruttokansantuotteen kasvua niin
Suomessa kuin globaalistikin.
Jatkuvan talouskasvun ideologian tyrkyttäminen
kehittyviin maihin johtaa lopulta katastrofiin. Sen sijaan voitaisiin esimerkkiä
näyttämällä osoittaa, että hyvinvoiva valtio on mahdollinen ilman talouskasvua.
Tätä voidaan pitää utopistisena, mutta se olisi mahdollista ja hallittu siirtyminen
ulos talouskasvusta olisi paljon parempi kuin talouden suunnittelematon
romahtaminen ja ajautuminen hallitsemattomaan lamaan. Siirtyminen
talouskasvusta kohti ”kohtuutaloutta”
vaatii kuitenkin paljon muutoksia ihmisten ajatuksissa ja asenteissa. Se, että
ajatellaan tällaisen siirtymän tarkoittavan massatyöttömyyttä ja köyhyyden
lisääntymistä, ovat vain talouskasvun kannattajien luomia uhkakuvia. Kohtuutaloudessa
keskityttäisiin tasa-arvoon, työtä voidaan jakaa useiden ihmisten kesken (kuten
voitaisiin tehdä jo nykyään, jos haluttaisiin vähentää työttömyyttä) ja
perustulo olisi yksi mahdollisuus purkaa tukien aiheuttamaa työllistymistä
heikentävää byrokratiaa.
Näistä aiheista voisi kirjoittaa kirjan ja pyrinkin
rajaamaan kirjoitukseni niin, että saisin siihen omasta mielestäni ajatuksia
herättävimmät pointit. Aika paljon tässä kirjoituksessa olen hyödyntänyt
pääsykokeen ennakkomateriaalin herättämiä ajatuksia. Olen jo aiemmin ihmetellyt
ja pohtinut sitä, kuinka kaikki voi perustua jatkuvaan talouskasvuun, kun eihän
tuo kasvu voi olla loputonta? Jatkuvan kasvun tavoittelu myös tekee mitättömiksi lähes kaikki ilmastonmuutoksen nimeen tehdyt toimet ja näin
ollen todennäköisesti ”maksamalla
jatketaan samaan malliin”, eli vain verotetaan saastuttavia asioita eikä
keskitytä todellisiin ongelmiin. Ennakkomateriaali on ”Sosiaalipolitiikka
rajallisella maapallolla” kirjoittajina Helne, T., Hirvilammi, T. ja Laatu, M.
Teos on hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Suosittelen sen silmäilyä
aivan kaikille.
Viimeiseksi haluan vielä nostaa esille sen, että
ihmiset toivovat pelastusta ekologisiin ongelmiin teknologiasta. Valitettavasti,
teknologia ei yksin tule missään vaiheessa olemaan pelastus, joka taianomaisesti
hävittäisi kaikki ongelmamme. Jo 1800-luvulta tuttu Jevonsin paradoksi nostaa esille, että vaikka jonkin resurssin hyödyntäminen
saataisiin muuttumaan ekologisemmaksi, tämän resurssin käyttö vain kasvaa, ei
suinkaan vähene tuon muutoksen seurauksena. Muutos lähtee ihmisestä itsestään
ja mielestäni jokainen voi osaltaan pohtia sitä, mikä todella loppujen lopuksi
on hyvinvointia? Sen sijaan että joku lähtee viikonloppuna shoppailemaan niin
hän voisi ehkä sen sijaan mennä tapaamaan vaikkapa isoäitiään pitkästä aikaa
tai omia vanhempiaan tai ystäviään. Itse aion lähteä viikonlopuksi patikoimaan
ja nauttimaan raittiista ulkoilmasta.
- Fabu
